perjantai 29. tammikuuta 2016

Ruuanjätteet hyötykäyttöön, eli kanaliemi

Joa, ja kun, tulee ostettua broiskun koipia tai muita broiskun luullisia osia, älä heitä niitä pois. Pistä isoon minigrip-/pakastuspussiin, ja pakkaseen. Sieltä sitten sopivana hetkenä kattilaan, päälle vettä, ja mukaan juureksia ja mausteita. Keittele hissukseen useampi tunti.


Sitten vain siivilöit keitoksen. Liemen voi tietysti keittää kasaan jolloin syntyy fondi, tai vain laittaa pakkaseen odottamaan käyttöä. Ensi kertaa varten hankin suppilon, ja laitan liemen jääkuutiopusseihin odottamaan käyttöä. Näin saa helposti sopivan määrän, pienenkin aina tarpeen mukaan kokkailuun.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Aamupala muffinsi

Mitäpä muuta mies aamuisin haluaisi (siis lautaselleen) kuin pekonia.... No, kasasin kulhoon jauhoja, paprikaa, oreganoa ,juustoa ja tomaattia. Ja joo, leivinjauhetta.



Sitten pannuun paketti pekonia. Palasina.

No, pekonit joukkoon, pari munaa joukkoon.  Ja sitten muffinsi vuokiin 200 asteiseen uuniinvartiksi.

Osa meni pakkaseen jos vaikka pitäisi jollekin tarjoilla aamiaista... :-)


Lopputulos oli bueno ;-)

Poskea tortillaan

Sen verran ollut posketonta viime ajat, että piipahdin eilen hakemaan possunposkea Hakaniemen hallista. Liha-Haka:sta sitä löytyikin. Jostain syystä sitä ei saa suomalaisesta possusta, vaan se on Saksasta ja pakaste. No yön yli jääkaapissa sulamassa, ja aamulla slowcookeriin valkosipulin, tomaatin, jalapenojen, sipulin ja paprikan + sekalaisten mausteiden kanssa muhimaan.


Päätin hieman hifistellä, ja tehdä tortillat itse. Se kun on helppoa, näppärää ja hauskaa.... No, olihan se ihan hauskaa ;-).... Masa harina on gluteiinitonta, eli siihen ei tule sitkoa. Suomeksi: murutaikinaa...

No juomalasillinen masa harinaa, hieman suolaa, pieni loraus öljyä, ja puolikas juomalasillinen lämmintä vettä sekaisin, ja syntyihän siitä taikina. Kelmussa vielä jääkaappiin puoleksi tunniksi. Ensi kerralla taidan laittaa hetkeksi pakkaseen.

Itse leipominen sujuu kuulemma kaulimella helposti. Ei multa.... No löysin syksyllä amazon.co.uk:sta halvan tortillaprässin, jolla olen lähinnä tehnyt minipizzoja. Pieni pala taikinaa prässiin ja avot. Tortilla. Voipaperin avulla kuumalle kuivalle pannulle paistumaan.



Lopuksi tortillalle poskea, juustoa, salsaa, paprikaa, jalapenoa, salaattia... Mitä nyt haluatkaan lätylle kasata, ja ääntä kohti ;-) Suosittelen!


maanantai 18. tammikuuta 2016

Jämäpizzaa, eli takaisin linjoille....

Paljon on vettä Vantaanjoessa virrannut viime päivityksestä. Mutta nyt, 15v jälkeen mulla on kunnon keittiö käytössä, joten uusia päivityksiä on odotettavissa.

Paitsi uusi keittiö, käytössä on myös pakastin, jota olenkin täytellyt ahkerasti. Mutta pitää sitä tyhjennelläkin...

Eli aloitetaan jämäpizzalla. Tämä on sitten pannupizza.

Taikina on perusleipätaikina.

n. 1kg jauhoja
n. 0,6l vettä
pussi kuivahiivaa
hieman suolaa
hieman sokeria

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen.
sekoita vesi-hiivalios jauhoihin ja sekoita
lisää hieman suolaa ja sokeria

Anna kohota 1 tunti

Tomaattikastike syntyy purkista tomaattimurskaa, parista valkosipulinkynnestä, oreganosta ja basilikasta (ja koska olen minä, chiliä!). Jos mahdollista surauta sauvasekoittimella tai muulla vehkeellä tasaiseksi (ei välttämätöntä) ja kiehauta.

Taikinan kohottua jaa se sopiviin osiin. Itse jaoin neljään. (Kahdesta tuli leipää, ja yksi meni pakkaseen odottamaan)

Vaivaa taikinaa niin kauan kuin jaksat. Mielellään viitisen minuuttia.

Rasvaa/öljyä sopiva pannu (itse käytin valurautapaistinpannua) ja risottele päälle hieman leivänmuruja. Muotoile sormilla taikinasta pannuun sopiva pala (itse pohja voi olla ohut, mutta reunoille pitää jäädä taikinaa paksummin. Ja tietty taikina pannulle ;-)

Levitä pizzan pohjalle hieman kastiketta ja haluamaasi juustoa (juu, juusto kastikkeen päälle...). Mulla oli nyt ihan emmentalia ja hieman sinihomejuustoa.

Ja sitten vain täytteitä. Itsellä oli pulled porkia pakkasessa, ylläri ylläri jalapenoja ;-) Punasipulia ja pekonia.


Ja sitten pannu uuniin n. 200-225 astetta ja 20min, tai kunnes taikina on kullanruskea!


Nautitaan mieluiten hyvässä seurassa hyvien juomien kanssa!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Jauhelihapihvi juustolla, jalapenolla ja kananmunalla

Idea tähän tuli yhdestä monista "lifehacks" koosteista. Nopea ja yksinkertainen resepti.

Itse otin 400g sikanauta-jauhelijaa, johon sekoitin hieman suolaa ja pippuria, sekä worchister kastiketta.  Kukin käyttäköön mieli jauhelihapihvi/pulla reseptiään.

Tein reilusta 200g jauhelihaa ensin pihvin, josta otin sisustan muodostaen "donitsin", johon pistelin juustoa ja tuoreita jalapeno renkaita.

Paistoin pari minuuttia parilagrillillä

Reikään vielä kananmuna ja hetki grillillä.

Ok. Muottia olisi varmaan ollut fiksua käyttää, mutta ei sikaruma ulkomuoto makua haitannut. Useampia tehdessä muottia kannattaa käyttää jo ihan ajan säästön kannalta.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Poskea poskeen

Ja heti perään uusi päivitys. Broiskun sydämet oli impulssiostos, koska possun poskia ei löytynyt kuin pakasteena. No Reinin Liha:sta sitäkin herkkua löytyi.

Tämä on taas tapaiseni resepti, eli hyvin ylimalkainen.

Nakkasin siis sulaneet possun posket ja paketin pekonia (maailman 8. ihme, eli olin unohtanut jääkaappiin pekonia...) riisin keittimeen. Päälle purkki tomaattimurskaa, porkkanoita ja sipulia. Inkivääriä ja pippuria luonnollisesti, kuten Worchesterin kastiketta. Sekä tietysti chiliä. Nyt meni tuoretta Jalapenoa ja Scotch Bonnettia. Valkosipuli jäi nyt laittamatta, koska edessä vielä pari duunipäivää. Kannattaa laittaa.

Sitten vaan keitin keittämään, ja kun kiehuu, keitin ylläpitolämpöön min kahdeksi tunniksi.


Tarjoile perunoiden ja salaatin kera.

Ja tosiaan mulla riisinkeitin toimii myös slow-cookerina. Keitot muhiin muksvasti kun kaataa ne riisinkeittimeen ja pitää ylläpitolämmössä jokusen tunnin.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Sydämellinen ateria

Jos koettaisi taas aktivoitua täällä. Piti saada hyvää ja halpaa lihaa halvalla. Entinen duunikaveri on pitkään suositellut broiskun sydämiä. No, ei kun Hakaniemen hallin Liha-Hakaan. Eurolla (lue 1€!!!) lähti mukaan noita pikku lihapalleroita reilut 300g.



Oikeasti tämä ei ole oikein resepti. Meinaan sydämet pannulle, hieman öljyä, suolaa ja pippuria. Se on siinä! Itse tietysti lisäsin Scotch Bonnet chiliä...

Chilin suhteen pitää vaan näiden kanssa olla varovainen. Maku on hienon pihvin, mutta hento. Pekoniin käärittynä ja grillissä voisi olla aika herkkua. Kutsu grillaamaan niin kokeillaan. Tuon sydämet, pekonit ja omat olueni.